Kadonneet ja käytöstä poistetut avaimet
Käytöstä poistettavat avaimet
Suosittelemme toimittamaan käytöstä poistetut avaimet ensisijaisesti ABLOY -valtuutettuun lukkoliikkeeseen, joka huolehtii niiden asianmukaisesta hävittämisestä.
Mikäli avainten toimittaminen sinne koetaan hankalaksi, voidaan käytöstä poistettujen lukkojen avaimet hävittää myös katkaisemalla ne ja toimittamalla sen jälkeen metallijätteen keräyspisteeseen.
Kadonneet avaimet
Avain on arvoesine ja avainten haltijoista tulee pitää lukua. Varmistamme päivittäin, että tarvitsemamme avaimet ovat mukanamme tai hyvin käsillä mutta silti mietimme hyvin harvoin, montako kotimme avainta on ulkopuolisten käsissä maailmalla. Emme tiedä minne ovat joutuneet meidän tai lastemme hukkaamat avaimet, tai onko edellinen asuntomme asukas palauttanut kaikki aikanaan teettämänsä avaimet.
Mikäli avaimia on teillä tietymättömillä, koko lukitusta ei välttämättä tarvitse uusia, vaan pelkkä sarjoituksen uusiminen riittää. Silloin entiset avaimet eivät enää avaa lukkoja. Sarjoituksen uusimista suositellaan aina avainten kadottua tai avainturvallisuuden muuten heikennyttyä.
Tarve sarjoituksen uusimiseen korostuu, mikäli asunnon lukoissa on käytössä sellainen avainjärjestelmä, johon voidaan tehdä lisäavaimia missä tahansa avainpalvelupisteessä pelkkää avainta näyttämällä.
Tehdastasoisten ABLOY EXEC, ABLOY PROTEC, ABLOY SENTO ja ABLOY PROTEC CLIQ –avainjärjestelmien lisäavaimet tilataan erillisellä avainkortilla ABLOY –valtuutetusta lukkoliikkeestä. Kaikki tehdastasoiset lisäavaimet valmistetaan Abloy Oy Joensuun tehtaalla asiakkaan ABLOY-valtuutetulle lukkoliikkeelle tekemää tilausta vastaan.