Hyvä myyjä osaa kuunnella

/Abloy/Abloy.fi%20(OW2)/Yritys/Ajankohtaista/johannablom.jpg

Vuoden 2018 myyntinaiseksi valittu Johanna Blom on tinkimätön yrittäjä, jolle tärkeintä ovat tyytyväiset asiakkaat ja hyvinvoiva henkilökunta. Järvenpään Lukon takahuoneessa kasvanut Blom pitää hyvän myyjän tärkeimpänä ominaisuutena kykyä kuunnella. Hän herää työpäiviinsä aidosti innostuneena ja peräänkuuluttaa asennetta, jossa pyritään aina parempaan kuin ihan hyvään.

Kun Johanna Blom oli lapsi, hän suuntasi usein koulun jälkeen vanhempiensa lukkoliikkeeseen, Järvenpään Lukkoon. Sen takahuoneessa hän imi itseensä vanhempiensa yrittäjäasenteen, vaikka peruskoulun jälkeen olikin sitä mieltä, ettei ainakaan aio töihin vuonna 1976 perustettuun perheyritykseen.

 – Peruskoulun jälkeen opiskelin rakennusmaalariksi ja tein niitä töitä, kunnes isä vuonna 1989 kysyi, haluanko maalata patteriputkia loppuelämäni. Silloin päätin hypätä mukaan, Blom kertoo.

Vuosituhannen vaihteessa hän suoritti Suomen Turvaurakoitsijaliiton pilotoiman yrittäjän ammattitutkinnon ja myöhemmin Johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET), kunnes 2004 Järvenpään Lukossa tehtiin sukupolvenvaihdos.

– Silloinen lukkoseppämme vaimoineen lähti mukaan ja ostimme yrityksen vanhemmiltani. Toimitusjohtaja minusta tuli yhdeksän vuotta myöhemmin, ja nyt luotsaan kahta liikettä ja kymmenen hengen henkilökuntaa. Ja edelleen olen sitä mieltä, että ala on sikamakea!

Blom myöntää, että parhaita myyntitilanteita ovat ne, jotka sopivasti haastavat laittamaan itsensä likoon.

- Herkullinen tilanne on esimerkiksi sellainen, jossa asiakas tulee tiskille muovipussi täynnä lukon osia ja pyytää saada miespuolisen lukkosepän paikalle. Kun sitten saan käännettyä tilanteen hyväksi asiakaskokemukseksi, olen onnistunut.

Määrätietoinen alan kehittäjä

Nyt 23. kerran jaettu Vuoden myyntimiehen titteli edellyttää saajaltaan vankkoja näyttöjä menestyksekkäästä liikkeenharjoittamisesta, alan eteenpäin viemisestä sekä Abloyn tuotteiden myynninedistämisestä.

– Johanna Blom on loistava esimerkki toisen polven yrittäjästä, joka seuraa alan kehitystä tiiviisti ja on myös etujoukoissa viemässä sitä eteenpäin. Hän täyttää palkinnon saamiseen vaadittavat kriteerit loistavasti, summaa Abloyn myynti- ja markkinointijohtaja Jari Perälä.

Blom itse pitää kehityksen seuraamista elinehtona, jotta kovassa kilpailutilanteessa selviää voittajana. Tulevaisuuden näkymistä hän mainitsee erilaiset integroidut turvajärjestelmät ja kotien ohjausjärjestelmät sekä Abloyn uuden digitaalisen lukituksen ja kulunhallinnan PULSE-järjestelmän.

– Lukkoliikkeiden kilpailijoita ovat pelkkiä turvajärjestelmiä myyvät toimijat sekä erilaiset villit yrittäjät. Me erotumme luotettavilla tuotteillamme, henkilökuntamme vankalla ammattitaidolla sekä lainsäädännön tuntemuksellamme. Ensi vuonna voimaan astuva vaatimus turvallisuusalan elinkeinoluvasta tietää monelle toimijalle hoppua. Meillä asia on luonnollisesti jo hanskassa.

Järvenpään Lukko on lähtenyt täysillä mukaan ABLOY-valtuutetun ilmeuudistukseen. Blom nostaa hattua hyvälle päämiehelle, joka on luonut puitteet menestykselle ja jonka kanssa yhteistyö toimii.

– Lähdimme mukaan laajimmalla mahdollisella tasolla eli meillä uusitaan autot, ikkunateippaukset ja myymäläilme. On tärkeää viestiä modernia asennetta, mutta samalla haluamme pitää kiinni tietyistä perinteistä. Uskon esimerkiksi, että asiakkaat haluavat tuotepakkausten olevan käsillä, joten otimme esillepanossa tämän huomioon. Minulla on tapana tulla asiakaskäynniltä aina myymälän etuoven kautta, jotta näen myymälän asiakkaan silmin.

Kiitos kuuluu kollegoille

Vuoden myyntimiehen titteli on henkilökohtainen, mutta Johanna Blom korostaa, että voitto tuli koko työporukalle.

– Henkilökuntani hyvinvointi on minulle todella tärkeää. Alalla on kova kilpailu ja työssä polttaa itsensä helposti loppuun. Kiitos palkinnosta kuuluukin omalle mahtavalle työyhteisölleni.

Toinen tärkeä tuki on muista toisen polven naisyrittäjistä koostuva verkosto, jossa voidaan puida vaikkapa palvelukokonaisuutta hyvässä tutorhengessä.

– Vaikka olemme samalla toimialalla, mahdollistaa ammattitaitomme ja yhteinen moraalikäsityksemme isojenkin alaan liittyvien kysymysten luottamuksellisen käsittelemisen. Yrittäjä saattaa joskus jäädä melko yksin, mutta minulla on harvinaisen hyvä kollegiaalinen tuki ympärilläni.

Johanna Blom
Vuoden myyntinainen 2018

• Työskennellyt Järvenpään Lukossa vuodesta 1989, siirtynyt omistajaksi vuonna 2004 ja toiminut toimitusjohtajana vuodesta 2013
• Luotsaa kahta liikettä ja 10 työntekijää
• Nauttii työn vaihtelevuudesta ja haasteiden ratkomisesta
• Haluaa tulevaisuudessa käydä useammin Ranskassa ja vitsailee perustavansa sinne Abloyn sivutoimiliikkeen
• Motto: Muista hymyillä enemmän!