Kansijuttu: Isi avaa oven puhelimella

/global/scaled/1241x540x0x494x1000x435/Abloy-Abloy.fi (OW2)-Medialle-Abloylehti_KimmoVehvilainen.jpg

Radiojuontaja, mediapersoona Kimmo Vehviläinen, Suomen rakastetuimmaksi radioääneksikin tituleerattu mies viihtyy kotonaan Keravalla.

Sana koti saa Kimmo Vehviläisen innostumaan. Hän kuvailee kotia paikaksi, jossa viihtyy.

- Kodin pitää olla kiva ja turvallinen, Vehviläinen kiteyttää.
- Siellä pitää olla myös oma tila tai paikka, jossa voi vaikka vetäistä Hugh Hefner –tyylisen aamutakin päälle, polttaa sikaria ja juoda hyvää viiniä. Siis semmoinen, paikka jossa voi elää herroiksi. Olen pyrkinyt joka ikisessä kodissani järjestämään itselleni oman nurkkauksen. Olen hedonisti. Pitää olla vähän luksusta ja arjen keskellä pitää saada pieniä nautintoja. Jotkut hakevat luksusta lomilla, mutta minä haluan sitä omassa kodissani.


OMA KOTI KULLAN KALLIS

Kimmo Vehviläinen on viime aikoina huomannut olevansa juureton. Se johtunee hänen isänsä työstä, jonka takia perhe muutti Kimmon lapsuudessa parin vuoden välein.

- Tajusin hiljattain, etten ole oikein mistään kotoisin. Kadehdin niitä ihmisiä, jotka sanovat menevänsä viikonlopuksi kotiseudulleen. Minulla on sen takia tarve tehdä koti. Unelmani on luoda omasta kodistani sellainen, että lapseni saavat sen mitä minä kadehdin. 

Miten Kimmo Vehviläinen luo turvallisuutta kotiinsa?
- Kyllähän se niin on, että perheen mies on suojelija, naurahtaa Vehviläinen pilke silmäkulmassa.Suojelijan roolissa hän kiertää iltaisin viimeisenä kaikki ovet ja varmistaa, että ne ovat lukossa.
- Luon sellaisen isällisen katsauksen, hän kuvailee rutiiniaan.Kodin turvallisuudeksi hän listaa myös hyvän ilmapiirin.
- Lasten pitää olla helppo tulla kotiin ja olla siellä, mediapersoona linjaa.

REMONTIN YHTEYDESSÄ MYÖS LUKITUS UUDISTETTIIN

Nykyisessä kodissaan Vehviläinen on asunut puolisonsa ja neljän lapsen kanssa puolisen vuotta. Uusin tulokas perheessä on Beibi-koiranpentu.Ennen muuttoa kiinteistöön tehtiin remonttia. Samalla uudistettiin Verisure-järjestelmä sekä ovien lukitus.- Talossa oli ikivanha Verisure ja soitin turvallisuusliikkeeseen kysyäkseni vieläkö se toimii. Minulle esiteltiin vaihtoehtona saman järjestelmän uutta versiota ja mahdollisuutta liittää siihen Yale Doorman –älylukko. En ollut kuullutkaan sellaisesta, mutta halusin sen heti!Vehviläisen kodissa ulko-ovista kuljetaan Yale Doorman –tunnisteella ja näppäiltävällä koodilla.

- Kun käyttää molempia yhtä aikaa, se kytkee Verisure-hälytysjärjestelmän samalla pois päältä.
Yale Doormanin ja Verisuren yhdistelmässä Kimmo Vehviläisen mielestä parasta on huolettomuus.

- Saan silloin tällöin ”Isi, avaa ovi” –puheluita. Lapset voivat siis soittaa minulle tai puolisolleni, jos tunniste on unohtunut sisälle. Meillä on puhelimessa Verisuren applikaatio, jolla voimme avata oven mistä vain. Yale Doorman on samassa applikaatiossa. Näemme kulkurekisteristä myös milloin ja miten ovista on kuljettu. Lasten on siis ihan turha edes yrittää järjestää bileitä, kun vanhemmat ovat poissa. Mobiiliapplikaation avulla Vehviläinen avaa ovet myös esimerkiksi huoltomiehille ja siivoojille.

- Se onnistuu näppärästi töistä, kaupungilta, ihan mistä vain ja juuri silloin, kun oven avausta tarvitaan. Suosittelen Yale Doormania kaikille lapsiperheille ja hajamielisille avaimia unohteleville naisille kuten puolisoni.


AVAIMET HUKASSA

Vehviläisen taskussa on miehekäs avainnippu. Avaimia löytyy moneen paikkaan ja lukkoon, vaikka kotiin kuljetaan tunnisteella ja koodilla. Auton avaimet hän on laittanut eri avaimenperään kuin muut avaimet.

- Kun avainnippu on tuhti, sen huomaa helpommin. Tai oikeastaan sen puuttumisen. Täydellinen avaimettomuus tuntuu hurjalta, mutta ehkä tulevaisuudessa asia voi olla niin. Muutamia kertoja avaimet ovat kuitenkin unohtuneet.
- Tyttäreni ollessa kaksivuotias olin tulossa tytön ja kauppakassien kanssa kotiin hissittömän kerrostalon ylimpään kerrokseen. Perille päästyä huomasin avainten unohtuneen ja tyttö kysyi mitäs nyt tehdään. Vastauskin tuli häneltä helposti: ”Tehdäänks vaikka palapeliä!” Lapset ovat viisaita. Ei ollut mitään hätää. Aikuisenahan siinä oli hermo vähän tiukassa.
- Muistan myös kerran vaimoni lukinneen itsensä ulos kahden pienen lapsen kanssa, kun asuttiin maalla omakotitalossa. Hän päätti kiivetä sisälle saunan pienestä ikkunasta. Kun tulin kotiin, vaimo oli puoliksi sisällä ja poliisitkin olivat ohi kulkiessaan tulleet ihmettelemään tapausta ja tarjoamaan tuuppausapua. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Vaimo pääsi pinteestä ja minulla oli avaimet.


RAUHALLISIA UNIA

Vehviläisen kotona uuden remontin yhteydessä uusittiin myös päämakuuhuoneen ovi. Makuuhuoneessa on myös sängyn vieressä painike, josta koko talon kuorisuojauksen saa päälle ja samalla kodin Yale Doorman –älylukoille tehdään automaattinen keskuslukitus.

- Se on todella näppärää. Sitä suosittelisin erityisesti yksin asuville, joita vähän ehkä pelottaa kotona. Itse en niinkään pelkää hörhöjä tai murtautujia. Luotan ovissa ja ikkunoissa olevien hälytysjärjestelmästä kertovien tarrojen vähentävän riskiä joutua murtojen uhriksi. Tuosta koiranpennusta ei ainakaan vielä ole vahtikoiraksi ja estämään murtomiehiä.

- Remonttimies suositteli ääntäeristävää desibeliovea makuuhuoneeseen. Se olikin hyvä, sillä radion aamujuontajan työn jälkeen haluan nukkua päiväunet rauhassa.Valmiissa ovessa oli paikka lukkopesälle, johon Vehviläinen pyysi Keravan Lukon ammattilaisia sarjoittamaan siihen lukituksen niin, että se aukeaa kodinhoitohuoneen lukon kanssa samalla avaimella.- Myöhemmin tajusimme puolisoni kanssa, että hei, meillähän on lukko meidän makuuhuoneen ovessa. Ja äänieristys, mies hekottelee tyytyväisenä.


JOKAINEN OVI ON MAHDOLLISUUS

Ihminen kulkee huomaamattaan päivän aikana kymmenistä ovista, joistakin ovista kymmeniä kertoja päivässä. Kimmo Vehviläinen laskee jo aamupäivän aikana kulkeneensa ainakin 50 ovesta.

- Ihmiset rakastavat ovia. Suljetut, turvalliset tilat viehättävät ihmisiä, pohtii Vehviläinen.
- Samalla kuitenkin jokainen ovi, jonka avaat on uusi mahdollisuus. Se voi myös jännittää, koskaan ei tiedä mitä oven takaa löytyy. Oman kodin oven avaamisen ei kuitenkaan pitäisi ikinä jännittää, mies jatkaa filosofointiaan.