ABLOY bränditutkimuksessa yhdeksännelle sijalle - Uutiskategoria

ABLOY bränditutkimuksessa yhdeksännelle sijalle

ABLOY jatkaa Markkinointi & Mainonta -lehden Taloustutkimuksella teettämän bränditutkimuksen kärkikymmenikössä.

”Menestyminen bränditutkimuksessa osoittaa arvostusta suomalaiselle suunnittelulle ja valmistukselle. Siksi olen erittäin ilahtunut tästä tuloksesta. Abloy on pystynyt menestymään maailmanlaajuisesti suomalaisen innovoinnin ansiosta jo yli 100 vuoden ajan,” Abloyn myynti-ja markkinointijohtaja Jari Perälä sanoo.

Turvallisuutta kodeille ja julkisille kohteille

Suomessa Abloy tarjoaa ratkaisuja sekä koteihin että julkisiin kohteisiin, vientimaissa pääasiassa korkeaa turvallisuutta vaativiin kohteisiin ja yhteiskunnan välttämättömien palvelujen kuten liikenteen, telekommunikaation, energia- ja vesihuollon turvaamiseen. 

”Abloyn tuotekehityksessä huomio on elektronisissa tuotteissa ja uusissa teknologioissa sekä palveluissa. Nostamme kokonaispalvelumme uudelle tasolle tänä vuonna uudistuneella organisaatiolla. Kehitämme jatkuvasti myös erityyppisten kohteiden turvallisuustarpeiden kokonaisratkaisuja. Tänä vuonna olemme muun muassa kartoittaneet lukuisien eri segmenttien turvallisuustarpeita,” Perälä kertoo.

Suomesta kaikkialle maailmaan

ABLOY-tuotteita suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa kahdella tehtaalla, Joensuussa sekä Björkbodassa. Yrityksellä on henkilöstöä Suomessa 800, joista 700 Joensuussa, sekä 160 kansainvälisissä myyntiyksiköissä. Liikevaihdosta 60 % on peräisin kansainvälisestä liiketoiminnasta.

Lisätiedot: 

Abloy Oy, Jari Perälä, myynti- ja markkinointijohtaja, p. 0400 328599

--

Kuvituskuvia löydätte tarvittaessa Flickr-sivuiltamme

ABLOY suojaa ihmisiä, omaisuutta sekä liiketoimintaa maalla, merellä ja ilmassa – olosuhteista riippumatta. Käyttäjien yksilöllisiin tarpeisiin luodut ratkaisut ulottuvat kotien lukinnasta äärimmäistä turvaa vaativiin ammattikohteisiin. Maailmanlaajuinen 90 maata kattava jakeluverkostomme vastaa asiantuntevasta palvelusta.

Abloy Oy on osa ASSA ABLOY -konsernia, joka maailman johtavana oviympäristöratkaisujen toimittajana tarjoaa asiakkailleen turvallisia ja helppokäyttöisiä sovelluksia ovien avaamiseen ja sulkemiseen. Konsernissa on 46 000 työntekijää ja liikevaihto 7,3 miljardia euroa.