ABLOY-valtuuskortinhaltijoiden tietoja löydetty ulkopuolisen tahon avoimelta palvelimelta

ABLOY-valtuuskorttien valmistamiseen tarvittavia tietoja on ollut virheellisesti suojaamattomana AVARN Security Oy:n (”AVARN”) palvelimella. Pääsy tietoihin on estetty AVARNin toimesta ja selvitämme tapahtunutta heidän kanssaan.

ABLOY-valtuuskortit valmistaa ulkopuolinen alihankkija, AVARN Security Oy. Abloy Oy sai perjantaina 11.10.2019 tiedon, että henkilötietoja, joita tarvitaan korttien valmistamiseen (mm. nimi, veronumero, valokuva), on sijainnut AVARNin ylläpitämällä avoimella palvelimella, tarkoittaen että tietoihin on saatettu päästä tavallisella verkkoselaimella. Kyse on ollut AVARNin toiminnassa tapahtuneesta inhimillisestä erehdyksestä. On mahdollista, että tänä aikana tiedot ovat voineet paljastua ulkopuolisille tahoille ja että tietoja käytetään väärin, esimerkiksi valtuuskorttien väärentämiseen.

Olimme tiedon saatuamme viipymättä yhteydessä AVARNiin ja asianmukaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin välittömästi tilanteen korjaamiseksi.  AVARN esti pääsyn tietoihin ilmoituksemme jälkeen.

Pahoittelemme tapahtunutta. Selvitämme yhä tilannetta ja olemme ryhtyneet korjaaviin toimenpiteisiin yhdessä AVARNin kanssa. Tapahtuneesta on tehty ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistolle ja me olemme olleet yhteydessä tiedostoissa mainittuihin ABLOY-valtuutettuihin lukkoliikkeisiin.

Jos ABLOY-valtuuskortin aitoudesta on pienikin epäilys, suosittelemme olemaan yhteydessä kortissa nimettyyn ABLOY-valtuutettuun lukkoliikkeeseen. Asiakkaan kannattaa aina pyytää nähtäväksi Poliisilaitoksen myöntämää turvasuojaajakorttia ja ABLOY valtuuskorttia, kun henkilö tulee asentamaan lukitus-ja turvalaitejärjestelmiä, sillä Suomen Poliisin myöntämä voimassa oleva turvasuojaajakortti on tae lainmukaisesta toiminnasta.

Jos epäilet, että juuri sinun tietojasi on käytetty väärin, olethan välittömästi yhteydessä Tommi Törmäseen.

Otamme tietoturvan ja tietosuojan erittäin vakavasti ja pyrimme jatkuvasti parantamaan prosessejamme, käytäntöjämme ja  ulkopuolisten palveluntarjoajiemme laadun varmistamista.

Jos sinulla on kysyttävää tai haluat lisätietoja, ole yhteydessä Tommi Törmäseen, joka auttaa tiedusteluissasi.

 

Lisätietoja

Tommi Törmänen, tommi.tormanen@abloy.com, p. 050 465 4906

Mediatiedustelut:
Jari Toivanen, toimitusjohtaja, jari.toivanen@abloy.com, haastattelupyynnöt numeroon 040 673 5040