Abloyn Joensuun yt-neuvottelut päätökseen: yhtiö muuttaa tuotantorakennettaan strategian mukaiseksi

Abloy Oy:n tammikuussa 2018 aloittamat Joensuun tehtaan tuotantoa koskeneet yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Niiden lopputuloksena Abloy Oy on päättänyt toteuttaa suunnittelemansa tuotantorakenteen muutoksen.

”Abloy keskittyy omassa tuotannossaan päivitetyn tuotantostrategian mukaiseen osavalmistukseen ja lakkauttaa osan osavalmistuksesta Joensuussa. Muutoksella pyrimme turvaamaan muuttuvan asiakastarpeen vaatiman kilpailukyvyn ja kasvun pitkällä tähtäimellä”, sanoo Abloyn toimitusjohtaja Jari Toivanen.

Neuvotteluiden piirissä oleville voi tulla muutoksia tehtävänkuvan sisältöön, ja työhön voi esimerkiksi sisältyä uusia tehtäviä aiempien lisäksi. Uudelleenjärjestelyt voivat johtaa osalla työsuhteen ehtojen muutoksiin. Järjestelyt voivat vaatia vähennystarpeita, mutta niiden toteuttamiselle pyritään löytämään vaihtoehtoisia ratkaisuja. Mahdollisten vähennystarpeen kohteena oleville pyritään tarjoamaan muita työtehtäviä yhtiön sisältä.

Järjestelyt toteutetaan alustavan arvion mukaan vuoden 2018 aikana. Niiden johtaessa mahdollisesti työsuhteen päättämiseen, Abloy tarjoaa tukea työllistymiseen ja koulutukseen.

Lisätietoja:
Jari Toivanen, toimitusjohtaja
jari.toivanen@abloy.com

Haastattelupyynnöt numeroon 040 673 5040.