Ilkka Kivisaari Abloyn toimitusjohtajaksi 1.4.2015 alkaen

Kauppatieteiden maisteri Ilkka Kivisaari on nimitetty Abloy Oy:n toimitusjohtajaksi 1.4.2015 alkaen, jolloin nykyinen toimitusjohtaja Jorma Sirén jää eläkkeelle. Ilkka Kivisaari nousee tehtävään organisaation sisältä. Hän on toiminut yhtiön talousjohtajana vuodesta 2012 lähtien.

 

Ennen Abloylle tuloaan Ilkka Kivisaari toimi Digita Oy:n varatoimitusjohtajana kuusi vuotta ja sitä ennen TDF Nordic Oy:n toimitusjohtajana kolme vuotta. Työuransa varhaisemmassa vaiheessa hän on toiminut talouden vastuutehtävissä, vuodesta 1996 alkaen johtoryhmätasolla. Abloylla Ilkka Kivisaari työskenteli ensimmäistä kertaa jo vuonna 1991 harjoittelijana talousosastolla.

Ilkka Kivisaari kommentoi valintaansa seuraavasti: ”Abloy on vahva tuotemerkki kotimaassa ja alan korkeimman laadun tae vientimarkkinoilla. Oma, vahva tuotekehitys sekä tiivis tuote- ja palvelukehityksen yhteistyö ASSA ABLOY -konsernissa ovat meille elintärkeitä. Sähköisten lukitusratkaisujen vahva kasvu tulee jatkumaan ja tulemme näkemään monia uusia innovaatioita. Tehokas tuotanto ja logistiikka sekä osaava, innostunut henkilökuntamme varmistavat sen, että vastaamme vaativan asiakaskuntamme tarpeisiin myös jatkossa, tietenkin vahvan kumppaniverkoston tuella.”


Lisätiedot: 
Abloy Oy
Jorma Sirén, toimitusjohtaja
p. 020 599 2001