Vuonna 1989 perustettu Designtalo on jo 30 vuoden ajan näyttänyt suuntaa sekä muuttovalmiiden omakotitalojen rakentajille että suomalaisille kodinostajille. 

Vuonna 2002 lanseerattu avaimet käteen -periaate madalsi talon ostamisen kynnystä tekemällä siitä mahdollisimman helppoa ja nopeaa. Kesällä 2019 edelläkävijyys jälleen punnittiin, kun Designtalolla päätettiin unohtaa kotiavaimet ja julkaista avaimeton, muuttovalmis omakotitalomallisto Nordic, ensimmäisenä Suomessa.

“Pohdittiin, että ollaan jo vuosien ajan annettu asiakkaalle avaimet käteen, mutta esimerkiksi autoissa avaimista on luovuttu jo aikoja sitten. Siitä syntyi ajatus, että kun siitä pääovesta kuljetaan kuitenkin joka päivä, niin miksi ei tehtäisi siitä mahdollisimman helppoa”, liiketoimintajohtaja Jarmo Huhtala valottaa.

Tuotteena Yale Doorman -älylukko oli Designtaloille jo ennestään tuttu, olihan sitä voinut ostaa heidän talopaketteihinsa lisähintaan jo muutaman vuoden ajan. Hyvät käyttökokemukset ja vahva ABLOYbrändi vahvistivat entisestään Yale Doormanin valintaa uuden avaimettoman talomalliston järjestelmäksi. “Asiakkaille on tärkeä tietää etukäteen, mikä lukko talossa on. Abloyta asiakkaat arvostavat, kun taas muita lukkoja täytyy aina perustella”, Huhtala tiivistää.

Älylukon lisäksi talopaketteihin tulevat vakiona Yale Smart Home -hälytysjärjestelmän liike- ja ovitunnistimet sekä älylukon mobiilikäyttö. Vakiovarusteiden lisäksi asiakkailla on saatavissa koko Yale Smart Living -konsepti, josta laajentaa omiin tarpeisiin sopiva älykäs kokonaisuus.

 

Kasvavat helppouden markkinat

Abloyn myyntipäällikkö Mika Wanne näkee, että avaimettoman ja älykkään asumisen trendin taustalla on kuluttajien tarve hallita lukituksen lisäksi myös oven avaamista – niin talon asukkaille kuin sen ulkopuolisille henkilöillekin. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa erilaisten kotipalveluiden, verkkokaupan sekä jakamistalouden yleistyminen. Etähallittava lukitus poistaa turhat välivaiheet modernin kuluttajan arjesta. Älylukolla kotioven voi avata väliaikaisella kulkukoodilla, eikä esimerkiksi verkkotilauksen vastaanottaminen ole enää kiinni siitä, onko ketään kotona.

Suuri hyöty älylukosta on etenkin lapsiperheille. Joustava hallinta helpottaa arkea ja elää mukana elämän muutoksissa. Esimerkiksi lapsen kadottama kulkutunniste ei ole turvallisuusriski, sillä tunniste voidaan poistaa käytöstä välittömästi. Lapselle voi samalla avata oven etänä, vaikka työpaikalta. Sekä hälytysjärjestelmien että älylukkojen hallinnointi onnistuu helposti älypuhelimen ruudulta.

Hallittavuuden ja helppouden lisäksi ihmiset panostavat entistä enemmän kotiensa turvallisuuteen. “Vaikka Suomi on turvallinen paikka elää, niin etenkin suurten kaupunkien ympäristössä ihmisillä on huoli omaisuudestaan ja omasta turvallisuudestaan. Lisäksi lomamatkoilla ja viikonloppuisin talot ovat usein tyhjillään ilman valvontaa. Jatkuvasti kehittyvä Yale Smart Home -hälytysjärjestelmä vastaa juuri näihin tarpeisiin”, Wanne kertoo.

 Asumisen uusi standardi 

Markkinoiden vastaanotto on ollut erittäin kiinnostunutta ja innostunutta, eikä Huhtala näe mitään syytä siihen, etteikö avaimettomuudesta tulisi sekä muuttovalmiiden talojen että koko asumisen uusi standardi. Ensimmäiset Nordic-malliston kodit onkin jo tilattu.

”Onhan tämä mahtava pelinavaus sekä avaimettomien talopakettien markkinoille että Abloyn Yale-tuotteiden ja Designtalojen yhteistyölle. Ala ja tuotteet kehittyvät entisestään, ja meillä on aivan loistavat olosuhteet olla rakentamassa uudenlaista, älykästä tapaa asua. Hienoa, että Designtalot luottivat meihin kumppanina”, Abloyn Wanne jatkaa aidosti innoissaan.