Vantaan Myyrmäessä sijaitsevan asunto-osakeyhtiö Myyrinkedon putkiremontin lähestyessä taloyhtiö päätti uusia samalla taloyhtiön mekaanisen lukituksen, jonka patentti oli päättynyt. 

Kun lukitusjärjestelmää lähdettiin uusimaan, päätöksen taustalla oli ennen kaikkea huoli kiinteistön turvallisuudesta. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan Johanna Lätin mukaan 30 prosenttia yhtiön asunnoista on vuokralla. Vuokralaisten vaihtuessa tiheästi avainten lukumäärästä ja sijainneista ei aina ole tarkkaa tietoa, mikä on aiheuttanut huolta vakituisille asukkaille.

”Mekaanisia avaimiahan voi käydä kopioimassa kuka vain, mikä tietenkin laskee turvallisuustasoa”, Lätti toteaa.

Myyrmäen huollon isännöitsijän Jari Ahteen mukaan asukkaat ovat saattaneet myös vaihtaa lukituksensa ilmoittamatta. Tämä aiheuttaa harmaita hiuksia huollolle, mutta on myös turvallisuusriski itse asukkaalle. ”Onhan se paha tilanne, jos huolto ei pääse asuntoon esimerkiksi vesivahingon sattuessa tai palohälyttimen soidessa”, Ahtee lisää.

Ulko-ovilla haluttiin huomioida taloyhtiön iäkkäämpien asukkaiden toiveet, joten ovista ei poistettu ovikoodeja, koska niiden käyttöön oli totuttu. ”Ulko-oven ovikoodi mahdollistaa muun muassa kotihoidon sujuvan kulkemisen asukkaiden luo ilman avaimia”, lukitusurakkaa vetävän Viria Securityn myyntipäällikkö Tero Korhonen sanoo.

 

Järjestelmän joustavuus takaa turvallisuuden 

Lukitusjärjestelmiä kartoitettaessa hallituksen suosikiksi nousi nopeasti digitaalinen lukitusjärjestelmä ABLOY PULSE. Järjestelmässä vakuutti ennen kaikkea turvallisuus, kotimaisuus, joustavuus, pitkä elinkaari sekä toisilta käyttäjiltä kuullut hyvät kokemukset.

PULSE-lukitusjärjestelmä mahdollistaa lukuisten eri rakennuksissakin olevien ovien kulkuoikeuksien koodaamisen yhteen avaimeen. Mikäli avain katoaa, se voidaan kuolettaa helposti ilman, että sillä on vaikutusta muiden asukkaiden avainten toimintaan. Koska PULSE on vahvasti suojattu, avainten kopiointi ei ole mahdollista.

PULSE-järjestelmän liittäminen etähallinnan piiriin toteutettiin Myyrinkedossa yhden keskitetyn päivittävän lukijan kautta, joka sijaitsee samassa rapussa taloyhtiön yhteisten tilojen kanssa. ”Mikäli päivittäviä lukijoita ei syystä tai toisesta haluta ulko-oville asentaa, PULSE-lukitus on mahdollista toteuttaa myös näin. Muutoksiin pystytään näinkin reagoimaan aina helposti, nopeasti ja kustannustehokkaasti”, Korhonen tiivistää.

Kätevä remontin keskellä 

Huoltoyhtiö ja hallitus antavat kiitosta myös siitä, kuinka joustavasti PULSE-järjestelmä on elänyt remonttiurakoiden rinnalla. Urakoitsijoille on voitu myöntää rappukohtaisia kulkuoikeuksia aina urakan etenemisen mukaan. ”Kun urakka päättyy, kulkuluvat on helppo kuolettaa ja avaimet voi jättää taloyhtiölle myöhempää käyttöä varten, koska ne voi aina koodata uudestaan”, toteaa Ahtee. PULSE-lukitusjärjestelmän käyttötuntuma on myös hyvä iäkkäitä ihmisiä tai vaikkapa lapsiakin ajatellen. Lätin mukaan avain on toimintavarma, ja hetken käytön jälkeen se tuntuukin ihan perinteiseltä avaimelta. ”Vaikka eihän tällä ole enää mitään tekemistä avaimen kanssa. Tämä on avaimen näköinen kulkutunniste”, Ahtee naurahtaa.